Lainausten lumoissa

'Girls do not dress for boys. They dress for themselves and of course, each other. If girls dressed for boys, they'd just walk around naked all the time.'

-Betsey Johnson

'Your feeling are YOUR feelings. And you never have to apologize for how you feel.'

-Unknow

'Stop thinking too much. It's alright not to know all the answers. They will come to you when you least expect it.'

-Unknow

'The devil is real. And he isn't a little red man with horns and a tail. He can be beautiful because he's a fallen angel. And he used to be God's favourite.'

-AHS

Lukutoukka

Mikä on lempikirjasi ja miksi? 

Tämä on todella, todella vaikea valinta. Olen lukenut elämäni aikana lukemattomia ja taas lukemattomia kirjoja ja en edes osaa nimetä kaikkia kirjoja nimeltä, mutta tunnistan ne juoniselostuksista. Pienenä pidimme ystäväni kanssa kirjakerhoa ja lapsena olin todella usein kirjastoissa ja maanittelin aina äitini käyttämään minua keskustan suuressa kirjastossa. Olihan siellä aina parhaimmat valikoimat. 

Nykyään kun ajattelen lapsuuttani ja lukuisia kirjoja mitä olen lukenut, voisin nimetä Enid Blytonin Viisikko sarjan parhaimmaksi ja lempikirjasarjakseni. Luin tosiaan kyseisen sarjan moneen otteeseen lävitse ja kaikki kirjoitelmat mitä koulussa kirjoitimme, seurasi tuota samaa juonikaavaa mitä Blyton kirjoissaan käytti. Luulen kuitenkin ettei tämä kirjasarja saa voittoa. 

Toiseksi luetuimman kirjasarjan omalla kohdallani taitanee olla Fifty shades of grey. Ostin ensimmäisen osan itselleni ollessani kovalla kipulääkityskuurilla ja makasin kipeänä kotona. Ahmin ensimmäisen osan todella nopeaa ja ostin seuraavan ja kolmannenkin kirjan. Luin kaikki kolme kirjaa nopeaa, sillä juoni veti minut sisäänsä. Rakastin kirjailijan tapaa kuvailla kaikkea ja pidin hänen luomistaan hahmoista. Niin manipuloiva, komea ja karismaattinen. Mutta niin, ulkomuoto voi pettää. Ja Ana on niin täysin vastakohtainen Christianin kanssa, että he muodostavat täydellisen parin, jonka elämää vain haluaa seurata lisää ja lisää jatkuvasti. 

Ykköspaikan kuitenkin taitaa viedä Ingo-kirjasarja. Mummini osti minulle kyseisen sarjan ensimmäisen osan jo vuosia sitten. Aluksi ajattelin sarjan olevan jotain todella tylsää ja kaikkea muutakuin kiinnostavaa, mutta lukiessani kirjaa pidemmälle, huomasin tunnin jo vierähtäneen. Kirja imaisi minut sisääni. Mummini oli todella iloissaan, kun kerroin hänelle lukeneeni kirjan jo. Hän osti minulle mielellään sarjan jatko-osat, jotka luin myös nopeasti. Rakastin kirjasarjaa ja luen sitä vielä nykyäänkin joskus. Vaikka muistan juonen jo ulkoa, on se silti niin mainio ja koukuttava, että voin lukea sen aina vain uudelleen ja uudelleen.
Se mahtanee olla tarpeeksi hyvä selitys sille, miksi rakastan kyseistä kirjasarjaa eniten ja miksi se on suosikkini.

Ystäväni käski minun sanoa, että rotta pissi päälleni.

''Put you music on suffle and write down the first ten songs. Say something about it.''

I Almost Do

Aivan taivaallinen biisi. Kuuntelin tätä jatkuvalla syötöllä toissa talvena. Ikävöin paljon ja tämä biisi auttoi minua kääntämään veistä haavoissani. Tämä biisi myös rohkaisi minua tarttumaan puhelimeeni ja soittamaan ihmiselle, ketä ikävöin tuolloin eniten kaikista. 

Don't Trust Me

Voi ei, kun tämä kappale alkoi soimaan kasvoilleni levisi irvistys joka oli sekoitus iloa ja hämmennystä. Muistojen tulvaa ei pysty estämään. Kuuntelimme tätä kun olin viidennellä luokalla. Leikimme sokkoa ja tämä soi tuolloin todella usein radiosa. Lauloimme innoissamme mukana, vaikkemme ymmärtäneet sanoja. Myöhemmin nauroimme vatsat kippurassa itsellemme ja sille miten niin viehkeästi lauleskelimme mukana. Kaiken kaikkiaan mukavan menevä tsipale.

Ignorance

Tämä biisi on Paramoren parhaimmistoa. Rakastan tätä niin perkeleellisen paljon, etten oikeastaan osaa edes kuvata tätä. Kuuntelin tätä todella, todella paljon pahimpana kapina aikanani isääni vastaan. Kirjoitin kyseisestä kappaleesta lyriikoita, jotka jätin pöydälleni menessäni äitini luokse takaisin. Kumma kyllä, paperit olivat aina lyriikoineen kadonneet pöydältäni enkä koskaan niitä enään nähnyt. 

Täydellistä. 

Sk8er Boi 

Rakastan kyseisen neidin tuotantoa todella paljon ja kasvoin hänen musiikkinsa soidessa taustalla. Kyseinen biisi tuo iloisia ja hieman kaipaaviakin muistoja mieleeni, mutta biisin soidessa osaan ajatella nuo muistot selkeästi ja ilman sen suurempia suruja. Kuuntelin tätä myös todella usein youtubesta tuolloin ja videona oli tietenkin siihen aikaan kuuluisat The Sims 2 versiot. 

Destabilise

Muistoja, muistoja ja muistoja. Niitä virtaa päähäni. Kun löysin kyseisen, taivaallisen brittiläisen bändin olimme muuttamassa. Huoneessani oli laatikoita ja lattialla kaksi peittoa päällekäin, joiden välissä nukuin. Ensimmäinen tietokoneeni oli edessäni lattialla ja tällä kyseisellä tietokoneella kirjoitan tätäkin nyt. Juttelin tuolloin sen aikaiselle ihastukselleni, johon myös paras ystäväni oli ihastunut, vaikkei asiaa koskaan minulle myöntänyt suoraan. Biisi kuitenkin tuo mieleen hauskojakin keskusteluja tuon henkilön kanssa. 

Begin Again

Kuuntelin tätä kappaletta eniten silloin, kun ihastuin pitkästä aikaa uudelleen, nykyiseen poikaystävääni. Olin ollut maassa ja hajalla viimeisimmästä ihastumisestani ja henkilöstäja siitä kaikesta noloudesta ja tapahtuneesta, etten osannut enään uskoa rakkauteen tai saati edes ihastumiseen. Biisi valoi minuun toivoa ja tässä nyt olen. Onnellisesti parisuhteessa, jo vuoden jälkeen. Ihastuminen ja rakkaus todellakin voi alkaa alusta. 

Saatilla

Jes, ensimmäinen suomalainen biisi. Tämä lukeutuu niihin kappaleisiin, millä loin itselleni tunnelmaa palatessani kotiin. Viisi tuntia bussissa otti koville ja tarvitsin piristävää musiikkia. Tämä biisi oli usein myös se, minkä kuuntelin viimeisimpänä ennen saapumistamme perille. 

Listen To Your Heart

Kasari-musiikki on aina kolahtanut minuun ja kovaa, joten tämä Roxeten ikivihreä todellakin iskee. Tämä tuo mieleeni muutaman vuoden takaisen kesän, jolloin olin ystäväni, ihastukseni ja ystäväni siskon ja hänen kavereineen kuuntelemassa paikallisten festareiden ulkopuolella. Istuimme kesäisellä nurmikolla myöhään illalla ja juttelimme ja kuuntelimme musiikkia. Joimme muutamat. Nuo päivät olivat ihania silloin aikanaan.

Crush

Taisimme muistaakseni soittaa englannin tunnilla kyseisen bändin erään toisen kappaleen. Kuuntelimme ystäväni kanssa ennen tätä bändiä aina arkiaamuisin, kun olimme laittautumassa koulupäivää varten. 

I Will Be

Kun piano alkaa aluksi, meinaan purskahtaa itkuun. Toissa vuotinen joulukuu. Päästin hänet menemään ja luulin sen olevan pysyvää. Rakastin häntä ja hän minua, mutta luulin tulevaisuuteni olevan jossain muualla. Kirjoitin hänelle kirjeen, jonka johdosta uskaltauduimme puhumaan toisillemme uudestaan. Tuo kirje oli se, mikä palautti meidät takaisin toisillemme. Biisi muistuttaa kauneudessaan ja täydellisyydessään minua nuista ajoista ja olen todella onnellinen, kun sain pitää hänet töppäilyistäni huolimatta. 

I know I let you down, but it's like that now

this time I'll never let you go

I will be all that you want and get myself together

'cause you keep me from falling apart

All my life, I'll be with you forever

to get you through the day, and make everything ok

Now I can breathe, 'cause you're here with me

and if I ever let you go, I'll turn it all around

'cause I'll never let you go 

'Cause without you, I can't sleep

I'm not gonna ever ever let you leave

You're all I got

You're all I want

And without you, I don't know what I'd do

I could never ever live a day without you

Here with me, do you see, you're all i need

 

Haasteisiin hurahtaminen

Eli tosiaan. Aion tehdä ohessa olevan haasteen. Haasteessa täytyy nimensäkin mukaan kirjoittaa ja pikaisen tutkiskelemisen jälkeen päätin tehdä tämän. 

Päivä yksi, esittele itsesi. 

Tavallaanhan olen jo itseni tässä blogissa esitellyt, jopa niitä pimeämpia puolia mutta miksen voisi tehdä hommaa alusta? Samallahan noudatan kiltisti haastetta. 

Eli, nimeni on Jenni. Olen 17-vuotias. Asun Keski-Suomessa ja käyn lukion ensimmäistä luokkaa. Asuin ennen Pohjois-Pohjanmaalla mutta muutimme tänne isäpuoleni töiden perässä. Aluksi en millään meinannut sopetua uuteen ympäristöön kokokaan uudella seudulla, olinhan asunut pohjoisessa 15 vuotta. Nyt kuitenkin olen sopeutunut ja asettunut aloilleni tiukasti tänne.

Jos yrittäisin kirjoittaa mahdollisimman järjestelmällisesti, niin luultavasti kadottaisin ajatukseni jossain vaiheessa ja aiheet rupeaisivat vaihtelemaan nopeasti. Yritän kuitenkin selittää elämäni ja esitellä itseni mahdollisimman monipuolisesti ja ytimekkäästi. 

Eli, ensimmäiset 15 vuottani elämästäni asuin pohjoisessa. Isäpuoleni vaihtuivat tiheään äitini sairauden vuoksi. Muutimme todella, todella useasti kaupungin sisällä, laidasta laitaan. Asuin vuoden isälläni, äitini ollessa toipumassa. Hänen tilanteen vakaannuttua muutin takaisin hänen luokseen ja asetuimme noin neljäksi vuodeksi aloillemme. Sitten äitini erosi sen aikaisen miehensä kanssa ja muutimme taas. Sitten kuvaan tuli äitini nykyinen aviomies, joka on samalla myös äitini pisin parisuhde. Onneksi. Hänen perässään siis muutimme tänne  missä nyt asumme. 

Keski-Suomeen muuttaessa olin pahimman teinivuoteni aikakaudella, joten olin hormonien vietävissä oleva sätkynukke ja mielialani vaihtelivat normaaliin murkkutyyliin. Sitten rauhoitun ja tapasin poikaystäväni. Nyt, yli vuoden mittaisen seurustelusuhteen antina on puolivuotta yhdessä asumista. Ja jos joku haluaa alkaa nyrpistelemään nenuaan, voin sanoa että asiat sujuvat meillä hyvin. Ei, emme ole ajatelleet hankkia lapsia. Asumme yhdessä, sillä vanhempani muuttivat kaupungin toiselle laidalle ja minun opiskelupaikkani jäi tänne. Olemme onnellisia yhdessä poikaystäväni kanssa. 

Uusi ystäväpiirini on mainio. Vastakohtiahan olemme toisillemme melkein kaikki, mutta vanha sanontahan sanoo vastakohtien täydentävän toisiaan. Arkeemme mahtuu paljon naurua, toistemme nolaamista, vanhoista asioista muistuttelemista, vittuilua, leikkimielistä kiusaamista, itkua, riitoja joita kutsumme sisäpiirissämme paskamyrskyiksi vaikkei ne aina ns. myrskylukemia täytäkään. Pyrimme kuuntelemaan aina toisiamme ja auttamaan muita hädänhetkellä. Uskon ystävyyteen ja rakkauteen. Ja uskon, että jos me pidämme tiiviisti yhtä ja muistamme aina toisemme ja todella teemme töitä tämän eteen, olemme aina yhdessä. 

Lyhyt on matka, kun viruksel

Vitusti lukiostressii. Ensivuodelle on valinnat tehtynä ja yhteensä 34 kurssiahan sieltä pamahti. Sitten ollaankin kuin kärpänen kärpäspaperissa ensi vuosi. Koulua koulun perään ja tiukkaa jaksoa tiukan jakson perään. Mutta toisaalta, mitä sitä suotta vielä murehtimaan. Vielä on yksi kokonainen jakso ja pari viikkoa jäljellä. Ja sitten minä ja monet sadat muut voimme hyvästellä koulunpenkit muutamaksi kuukaudeksi, tai joku jopa koko iäkseen. Mistäs sen tietää. 

Vaikea ajatella, että ensimmäinen rasti on todella jo kohta käyty. (JES)

Teimme äitini kanssa extempore-reissun Ouluun tuossa keskiviikkona. Veimme muutamat eliöt, (rotat) sinne ja minä kävin keskustassa moikkaamassa vanhaa kaveriani. Kun odotin pysäkillä hänen bussiaan, olin kauhusta jäykkä ja minun teki mieli juosta karkuun ja pahoitella sitä, ettemme kerenneetkään nähdä whatsapissa. Nielin rohkeuteni ja odotin saapuvaa bussia. 

Kun bussi viimein saapui keskustaan, myöhässä tietenkin, näin kuinka hän asteli keveästi mutta selkeästi jännittyneenä linja-autosta ulos. Hän kierteli bussipysäkillä olevat ihmiset ja tuijotti samalla minua hymyillen. Kun hän saapui kohdalleni, halasimme ja tervehdimme toisiamme iloisesti. Sitten hän poltti tupakan. 

Hetken mietin, että mitä tämä nyt taas on, mutta sitten tajusin hänen olevan koukussa siihen. Kädet tärisivät, katse vaelteli. Hänen puheestaan suorastaan hehkui jännitys. Tunsinhan hänet jo niin hyvin. Kun hän sai tupakkansa poltettua tärisevin käsin, jatkoimme matkaa paikalliseen kahvilaan. 

Kahvilassa juttelimme asioista, mitä oli ehtinyt tapahtua viimeisen puolen vuoden aikana. Hän kertoi paljon itsestään ja asioista mitä oli kokenut. Hämmennyin hieman, sillä yleensä hän on ollut todella vuorovaikutustaitoinen ja kysellyt minunkin kuulumisiani. Nyt hän ei sitä kuitenkaan tehnyt. Kohteliaana kuitenkin kyselin häneltä mm. miten hänen perheellään menee. Siellä rintamalla kuulemma kaikki oli jotenkuten hyvin, mutta kyllä minä huomasin miten kulissit repsottivat. En kuitenkaan halunnut tunkeilla kyseiselle alueelle, sillä tiedän miten hän aihetta inhosi. Ja inhoaa. 

Hän kertoi olleensa humalassa joka viikonloppuna viime lokakuusta lähtien. Hän kertoi paljon henkilöistä, keiden kanssa oli nuoleskellut humalapäissään sun muuta. Ja voihan elämänkoulu. Kun hän mainosti sitä niin hienoa elämänkouluaan jatkuvalla syötöllä, en voinut olla hieman hymyilemättä. Hänestä todellakin on tullut kaikkea sitä, mille me ennen yhdessä naureskelimme. 

 ''Hirveä rappioteinilutka kännissä.'' 

Kyseisin sanoin hän kuvasi itseään. Enkä oikeastaan voisi enempää olla samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta positiivistahan se on, että hän itsekin tiedostaa typerän, teinimäisen käytöksensä. Hieman minua kuitenkin harmittaa se, mille raiteille hän on elämänsä päästänyt. Lukuisia kertoja psykiatrisella osastolla, poliiseja, sosiaaliviranomaisia, katkenneita ystävyyssuhteita, perheen repaleiset kulissit ja lukuisat muut seikat. 

Toivon suuresti, että hän saa elämänsä takaisin normaaleille raiteille ja jättää keskenkasvuisen käytöksen niille teineille, jotka oikeasti ovat vielä kyseisessä vaiheessa.